sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Porfolion alku paperille


Olen tähän asti joka viikko vain kirjoitellut blogiin muistiin mitä portfolioon tulisi kirjoitella, pieneen pussiin olen sullonut läjän kuvia ja lippuja ja lappuja. Nyt kokoan niitä portfolioksi paperille. Valmiita sivuja taitaa olla jo 20 ja 22 aiheesta joita haluan käsitellä olen kirjoitellut/varannut tilaa kahdeksalle. Tästä tulee siis suhteellisen paksu A5 kokoinen opus. 

Kansi on tosiaan valkoisen ja läpinäkyvän sävyistä ja eri struktuureista koostettu mielestäni mielenkiintoinen kokonaisuus jonka sisäpuolelle kirjoitan sisällysluettelon. Tämän jälkeen tulee miun esittely, selitys että miksi, mistä isnpiraatio ja mistä lähdettiin liikkeelle. Sen jälkeen alkavat viikkoraportit ja aina kun joku asia valmistuu ja lopetan niiden käsittelyn kirjoitan laajemman selityksen mihin tätä tarvittiin, miksi tälläinen päätös ulkoasullisesti ja kuinka se vaikuttaa peliin, inspiraatiota unohtamatta. Toivottavasti tässä tulee sitten tarpeeksi informatiivisesti kerrottua arvioiville opettajille mitä miun päässä on liikkunut. Tästä blogista saa tietysti kanssa kuvan mitä on ajan myötä tapahtunut.

Jouluaaton tienoilla toivottavasti voin julkaista tänne animoidun kuvan portfoliossa jossa näkyy jokaikinen valmis ja viimeistelty sivu ja kuva käsin tehdystä kirjasidonnasta. Samallainen tulee sääntökirjasta, mutta varmasti vasta tammikuun puolella, en ihmettelisi vaikka vain päivää ennen palautuksen ajankohtaa. Säännöissä on hiomista varmasti loppuun asti ja sen jälkeenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti