sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tasapainotus - graaaah!!


Hyödynsin äsken päässälaskutaitojani ja päädyin siihen että peli tulee tarvitesemaan yli 200, oikeastaan en ihmettele vaikka lopullinen määtä lähentelisi 400 pelikorttia (millä ajalla ne kuvitan?!), näiden korttien määrä suhteessa toisiinsa täytyy olla oikea. Peruspakasta tulee hyökkäys/kauppa/puolustus/'liipalaapa'-kortteja jokaisella pelivuorolla, jokaisen kierroksen aluksi nostetaan pari tuotekorttia ja kaikille yhteinen kierroskortti, jokaisella pelaajalla on koko ajan tavoitekortteja.

Kuulostaa ihan hullulle ja sitä se onkin. Nuo kaikki kortit täytyy saada tasapainoon toistensa kanssa. Hyökkäyskortteja ei voi olla liikaa eikä liian vähän verrattuna puolustukseen, kauppakortteja pitää olla mukavasti niiden joukossa ja liipalaapaa pitää olla mukana tuomassa jännitysmomenttia. Tavoitteiden täytyy olla mahdollisia, mutta tarpeaksi vaikeita. Tuotteita pitää vapautua peliin sopivasti; varsinkin kun maat tuottavat niitä myös itse. Valtava määrä asioita mietittäväksi.

Ja kun lisää kuvioon vielä rahan. Minkä suuruista rahaa tarvitaan, kuinka paljon ja kuinka paljon minkäkin asian oletetaan maksavan. Paljonko tavoitteiden saavuttamisesta maksetaan ja millä summalla peli loppuu. Kun kaikkea pelikorteista tuotteisiin ja tehtaisiin voi kaupata julkisesti tai salassa. Pää on pyörällä, vaikka olen itse kehittänyt moisen järjestelmän. Monta pitkää ja unetonta yötä on tulossa näitä pohtiessa. Kuva on pelin ensimmäisestä testistä alkukesästä.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Testipelien ihanuus ja kamaluus


Testipelien määrää ja tärkeyttä ei ymmärrä ennen kuin todella rupeaa tekemään kunnolla peliä. Omasta mielestä ihan huippu ideat kariutuvat toimimattomuuden takia tai siihen kun ne oikeasti ovat tylsiä tai turhia juonen kannalta. Pelin täytyy olla toimiva - eikä vain kaunis. On turhauttavaa löytää uusia ja uusia ongelmakohtia ja yrittää pohtia ratkaisuja, kun yksi ongelma ratkeaa, löytää toisen. Suurin ongelma tuntuu olevan "mikä motivoi pelaajaa tekemään näin tai noin", kukaan ei tee itselleen huonoja ratkaisuja, kaikkeen tarvitaan aina motivaattori. 

Kukaan ei myöskään tahdo pelata toisen pussiin, vaikka se ei suoraan vahingoittaisi itseään. Täytyy sisäistää että jokainen pelaaja on yksilö. Karu totuus. Varsinkin tälläisessä pelissä, jossa voiton määrittelee se kenellä on eniten rahaa. Pelin voi lopettaa kun tietty rahasumma ylittyy ja sen kykenee todistamaan. Silti ei välttämättä ole voittaja. Brutaalia pelata suoraan rahasta. 

Pelaajat pelaavat tiettynä maana jonka itselleen pelin alussa saavat - USA, EU, Intia, Brasilia, Pohjois-Korea, Etelä-Afrikka, Kiina, Kuuba, Neuvostoliitto tai Irak. Jokainen näistä maista tuottaa ja myy omaa tuotettaan. Tuotteille luodaan tarve tavoitekorteilla joiden suorittamisesta onnistuneesti saa rahaa. Mielenkiintoisen yksityskohdan luo ettei Neuvostoliittoa enää ole ja ettei EU todellisuudessa ole valtio. Saa nähdä millainen soppa tästä syntyy - mielenkiintoinen toivottavasti.

Saattaa kuulostaa jonkun korvaan yksinkertaiselle, niin kuulosti miunkin korvaan vielä joskus. Tasapainottaminen on nykyään miun korvaan kirosana. Siitä lisää...

"En tiedä mihin pääni pistin"


Olin kai päästäni vialla viime keväänä kun valitsin kuvataidediplomityöni aiheen. Päätin että nyt ylitän itseni, nyt teen jotain uutta, nyt teen jotain millä todella voin näyttää taitoni. Silloin olin vielä onnellisen tietämätön tämän syksyn kirjoitusstressistä. Ja muista kiireistä. 

Projektina on peli. Toimiva peli, jota on mielenkiintoista pelata useammin kuin ainoastaan kerran. Pelissä tehdään kauppoja maiden välillä tuotteiden ja rahan välityksellä, rahaa hankitaan saavuttamalla tavoitteita ja mielenkiintoa peliin tuo toisten sabotoiminen. En todellakaan tiennyt mihin pääni pistin valitessani aiheen. Nyt en voi enää perääntyä. Tammikuun ensimmäisenä koulupäivänä on palautus. Pelistä on keskeneräinen testiversio olemassa paperisilppuna ja sen voi nähdä kuvastakin. Kaikki kuvataiteellisesti arvioitava puuttuu - nyt on kiire ruveta töihin.