maanantai 2. joulukuuta 2013

8//viikkoraportti


Kävin esittelemässä paten opettajalle. Seuraavan 2 viikon kohdalla suunnitelmassa lukeekin että nyt on aika tehdä hommat ajantasalle, korjata ongelmia ja sen sellaista. Tulevalla viikolla pääsen myös pitkästä aikaa pelaamaan peliä! Pelisuojia on nyt viimeistelyä vaille valmiina 3, seuraavaa on aloiteltu ja lopuissakin on jo ideaa. Nämäkun valmistuvat on jäljellä enää pikkuhommia (paitsi korttien tulostaminen ja tekeminen). Pelilaatikossa, sääntökirjassa ja portfoliossa on tietysti vielä hommaa.  Tuntuu että olen kamalasti jäljessä ajankäyttösuunnitelmaa katsoessa, mutta en ehkä olekkaan. Hmmm? Pakkojen kuvitus on kesken vain muutomilla kuvilla, vaikka vaikuttaa että ne ovat vasta alussa. Raha on perjaatteessa valmista, kunhan vaan saan sen tussin. Kolmiulotteisista objekteista olen toistaiseksi luopunut, en tiedä kerkeänkö tekemään loppuja, mutta se on pieni harmi. 



Ajankäyttösuunnitelma sanoo:
(viikko 48) Peruspakan kuvitus, mahdollinen muiden pakkojen kuvitus, portfolio.

Tein:
(viikko 41)
(viikko 42)
(viikko 43) Pelisuojien kannet
(viikko 44) Pelisuojien kansien liittäminen pohjiin 3/8
(viikko 45)
(viikko 46)
(viikko 47)
(viikko 48) Portfolio
(viikko 1) Tulosta kortit, leikkaa, liimaa…. 1/4

Yliviivatut asiat ovat valmistuneet jo aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti