maanantai 28. lokakuuta 2013

Peruskortit 1/2


Peruskortit ovat värikoodattuja vielä pakan sisälläkin. Hyökkäyskortit ovat noita punertavanruskeita, vihreät kortit ovat aina mukavia ja haluttuja, harmailla käydään kuppaa ja turkooseilla puolustaudutaan muilta mailta. Yhtä korttia tulee vaihteleva määrä pakkaan, aina sopivassa suhteessa muihin. Yhtenäiseksi nämä kortit tekee kaikkien korttien sivuissa oleva raidoitus, vaikka väri vaihteleekin. Kuvat on tehty ohuela sekä paksulla mustalla stabilolla. Muutomalla kuvanmuokkausohjelmala pitää vekslata eestaas että lopputulos on tälläinen, mutta pieni työ se on kun katselee lopputulosta. 

Eilen iski epätoivo ja hetkeksi iskin hanskat tiskiin, vannotin itelelleni että huomenna pidän vapaapäivän patesta. Tänään jo hyppytunnilla kuitenkin palasin työntouhuun ja nyt on hyvä olo kun kaikki mekaaninen homma on taas ajan tasalla. Nyt lopetan tämän päivän osalta. Olihan se melkein vapaapäivä!

Kierroskortit 1/2


Kuvitettuna on vielä hiukan enemmän, mutta täysin tulostusta vaille valmiita ovat nämä yhdeksän. Toivon että tällä viikolla vaan kaikki 19 kappaletta tulostuskuntoon. Siihen saatetaan päästäkkin, ainakin jos ideointi luistaa! Illemmalla ensimmäiset peruskortit tulevat näytille.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

4//viikkoraportti


Tämä viikko jotenkin katosi lähinnä muutomien asioiden loppuun viemiseen. Ensin viimeistelin kaikki tuotekortit ja sen jälkeen tein viimeisetkin tehtaat. Välissä innostuin kuvittamaan kierros- (12/19) ja peruskortteja (13/21). Tein kanssa tavoitekortteja uusiksi ja semmoista pientä hommaa jonka unohtaa nopeasti tekemisen jälkeen. Tavallaan näkymätöntä työtä jonka avulla pääsee eteenpäin. Korttien tekeminen on yllättävän mukavaa, helppoa ja nopeaa, kunhan vaan keksii mitä piirtää. Ongelma johon en etukäteen osannut varautua. 

Oli pakko napata omasta pöydästä ja hyllyköstä kuva. Edelliset viikot peli on vallannut koko pöytäni, mutta sain sen tänään siivottua edes jonkunlaiseen kuntoon, peli valtasi kuitenkin kaksi hyllyä… En malta odottaa että pelisuojat ovat valmiina ja koossa ja voin koota koko pelin valmiiseen pelilaatikkoon. Portfolion ja sääntökirjan haluaisin myös käsiini jo ajatuksista ja bittimaailmasta. Ylipäätään haluaisin koko pelin valmiina käsiini. Sanaton olo. Mitähän tekisi seuraavaksi? Toimivasta ajankäyttösuunnitelmasta olisi nyt apua.


Ajankäyttösuunnitelma sanoo:
(viikko 44) Pelisuojien kannet ja niiden pohjiin liittäminen, tuotteiden kolmiulotteisen objektit, portfolio.

Tein:
(viikko 41)
(viikko 42) Tehtaiden tekeminen
(viikko 43)
(viikko 44) Portfolio
(viikko 45) Pelikorttien kuvitus (peruspakka)
(viikko 46) Pelikorttien kuvitus (kierrospakka)
(viikko 47) Tavoitekortit valmiiksi (tietokonekäsittelyä ja tulostusta vailla)

Yliviivatut asiat ovat valmistuneet jo etukäteen.

Tehtaat


Tehtaat ovat nyt kaikenkaikkiaan valmiit, ensimmäisen tason tehtaissa on nuo raidat ja niitä on yhteensä 10 kappaletta. Toisen tason tehtaita on 5 ja ne ovat noita harmaa-vihreitä. Kolmannen ja viimeisen tason tehtaita on kolme ja ne ovat noita ruusuja, joko valkoisia, pinkkejä tai oransseja. 

Ei näitä kyllä tehtaiksi ajattelisi, ennemminkin kukkaruukuiksi. Tehtaat olivat kuitenkin ainut osa peliä jonka ei tarvinnut olla kuvaava. Ainut paikka jossa sain tehdä oman mieleni mukaan ja revitellä, samalla halusin näyttää mielikuvitustani ja taitojani eri tavalla kuin aiemmin pelissä. Joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Leikkasin yhteensä 80 ympyrää jotka liitin 8 pinoina yhteen ja sitten muovasin sopivan mallisiksi. Keskikerroksiin opettelin tekemään ohutta kuppimaista muotoja tehden harmaaseen massaan pallokuviointia. Pinnalle tein ruusuja kolmella eri taktiikalla. 

Lopputulos on hullu ja käsittämätön, mutta pidän siitä. Tein mitä tahdoin välittämättä ennakko-oletuksista tehtaiden suhteen. Niistä tuli hassut ja persoonalliset. Poikkeus pelin järkevään maailmaan.

Tuotekortit




Nyt ne ovat lopullisesti valmiita puolin ja toisin. Värikoodit ovat valmiita kuviointeineen. Jotta jokainen pelaaja ymmärtää tuotteet varmasti, ovat myös tuotteiden sekä maiden nimet selkeästi korteissa esillä. Luulisi että epäselvyyksiltä vältytään ainakin pahimmissa määrin. Pakan koosta tulee 4,5cm x 6cm muista poiketen ja se sisältää 30 x 8 korttia. Enää vain tulostaminen ja leikkaaminen on jäljellä.

Mielenkiintoisen lisään peliin tuo historian ja nykypäivän yhdistäminen (Neuvostoliitto - EU), sama on nähtävillä mm kierroskorteissa. Kuvitukseen tekemät valintani taitavat olla melko selviä, Kiinan kanssa otin hiukan omaa vapautta ja tein kongreettisemman työvoiman enkä niinkään kuvaavampaa massatyövoimaa. 

torstai 24. lokakuuta 2013

Pelikortit valmistuvat jo!?



Ihan vaan vähän salaa testasin kun kuvia valmistui ja tekstitkin oli jo koneella. Tässä ois sitten ekat pelikortti tulostusta vaille valmiina! MITÄ? Millon näin pitkälle päästiin?! Ihan loistavaa, hypin riemusta (ainakin sisäisesti)! Sitten seuraavaksi niitä tehtaita...

Tehtaista ajatuksia



Seuraavassa postauksessa (?) esittelenkin varmaan kaikki 18 tehtaan osaa ja perustelut niille, mutta sitä ennen vähän fiilistelyä ja pohdintaa. Tehtaat ovat hyvin olennainen osa peliä, ne ovat kauppatavaraa sekä keino tuottaa oman maan tuottetta myyntiin. Tehtaita voi kehittää kolmelle eri tasolle ja maalla voi olla korkeintaan kaksi tehdasta. Edellisessä testipelissä pikaluonnostelin tehtaan ja muutoman päivän myöhemmin piirsin tuon todellisen luonnoksen (ylin kuva) tehtaisiin. Tänään olin kuitenkin hurjalla päällä ja jatkoin kuvan piirtämistä eteenpäin niin että sain siitä kierroskortin nimelta räjähdys (alempi kuva). Hiukan härski kuva mutta tähän mennessä varmaan miun suosikki.

Tehtaat siis valmistuvat fimo-massasta ja niitä on kolmenlaisia. Ensimmäisen tason tehdas on tuollainen ruukkumainen möhkäle joka on syntynyt 8 kappaleesta yksittäisiä ympyröitä kasattuna, joista päälimmäinen on tehty marmoroimalla. Seuraavan tason tehdas on matalampi, pallokuviollinen ja rauhallisemman vänkä. Viimeisen tason tehdas on tuollainen ruusuke. Täytyy tosiaan aukaista muillekkin nämä miun valinnat...

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

3//viikkoraportti

Hurja viikko paten suhteen! Ensimmäinen täysipitkä testipeli oli menestys, isoja muutoksia ja jopa nimeä uskalsi ideoida nyt ensimmäistä kertaa. Viikon aikana lensi läjäpäin pelikortteja suoraan roskiin ja uusia tuli tilalle. Jäljelle jääneet ovat saaneet tekstityksiä ja kuvia, eli ihan huippua! Suurin pelissä näkyvä muutos oli Intian ja Kuuban pois jääminen. Ensimmäinen pelilaatikon kansikin valmistui. Fimo-massasta syntyi ainakin aivot, kirjaimet E&U, timantti ja kuusi tehtaan osaa. Peruspakan kuvia syntyi siis 14/22. Vielähän mitä?

Tosiaan ihan hurjan ahkera viikko paten suhteen. Ajankäyttösuunnitelmassa ei vieläkään oikein pysytty, mutta ainakin viikko 41 on nyt kokonaan valmis. Vähitellen viikot valmistuvat, joko jälkikäteen tai etukäteen. Viikko 45 tuntuu valmistuvan väkisin jo ensi viikolla..... Todella vaikea arvioida ollanko tässä nyt jäljessä vai edellä aikataulua! Jotenkin tuntuu että olen arvioinut ajankäyttösuunnitelman alkuun enemmän hommaa kun loppuun. Saa nähdä miten käy, ei tää etuajassa millään valmistu. 


Ajankäyttösuunnitelma sanoo:
(viikko 43) Pelikorttien taustat (4kpl), pelisuojien kannet, tuotekorttien kuvat valmiiksi, portfolio

Tein:
(viikko 41) Pelisuojien kansien luonnostelu
(viikko 42) Tehtaiden tekeminen 1/3 valmiina
(viikko 43) Portfolio
(viikko 44) Tuotteiden kolmiulotteiset objektit 1/4 valmiina
(viikko 45) Pelikorttien kuvitus (peruspakka) 1/2 valmiina

Yliviivatut asiat ovat valmistuneet jo etukäteen.

Fimo-massalla leikkimistä

Aamulla herätessäni luonnostelin vielä hiukan Usa.n pelilaattaa ja piirsin muutoman peruspakan kortin, mutta sitten muovailu houkutteli kovasti. Ensin syntyi Etelä-Afrikan pelilaattaan timantti tuotekuvaksi, sitten kaikki 2tason tehtaat (5kpl) ja kaiken päällä yksi viimeisen ja samalla 3tason tehdas eli tuo ruusuke. Siinä se päivä oikeastaan vierähtikin kun samalla piti höntsätä kaikkea muutakin. 

Nyt kaikki peruspakan kortit ovat tiedossa ja niiden tekstit ovat kirjoitettu! JEE. Iso asiakokonaisuus takana. Kunhan vielä 8 kuvitusta valmistuu voin tulostaa peruspakan, leikata ja liimata ne kuntoon ja sitten ne ovat täysin valmiit! Hui. Ensi viikolla voin varmasti tehdä saman myös tuotekorteille! Tupla HUI! Olisipas huikeaa saada jotain niin todellista ja laajaa valmiiksi ja kaikkien näkyville ja testattavaksi. Tasapainotusta täytyy vielä tehdä mutta pikkujuttu tehdä pari korttia lisää/poistaa käytöstä.

Samalla kun näkee asioiden valmistuvan ymmärtää myös monen asian puuttumisen ja työn laajuuden. 13 viikosta 3 on jo takana. Aika menee siivillä!

lauantai 19. lokakuuta 2013

EU, oi EU!


Jokaiselle maalle tulee siis oma pelisuojansa ja niiden kansista tulevat yksilölliset. Tänään siis väkersin EU.n laatikon kannen suunnilleen kuntoon tässä ajan mittaan leikeillyistä kuvista, leikatusta pohjasta ja tein vaan nuo kirjaimet ja aivot tänään siitä FIMO-massasta. Eli kunhan liimailin visioni mukaisen kuvan valmiille pohjalle ja tein pari kohokuviota. Simppeliä, kivaa jälkeä ja selkeää edistystä. Kohokuviot vielä etsivät paikkojaan, eivätkä siis ole liimattuja mutta silti. Simppeliä! 1/8 valmista!

Peruspakan kuvitusta 1


Tänään on ollut erittäin ahkera päivä paten suhteen, siispä luvassa vielä parikin postausta että blogi (miun ajatukset ja portfolio) kestää perässä. Aamulla siis jatkoin eilisen illan hommaa; peruskorttien tekstien tekemistä. Kun sain ne jonkunlaiseen jamaan rupesin tottakai kuvittamaan! Kuvia pitäisi tulla 22, joista 6 voin tehtä noiden kuvassa olevien käsien ja pelikorttipakkojen taustapuolien kuvien avulla. Siispä omalla laillaan puolessa välissä kuvitusta ollaan, vaikka kuvia pitääkin tehdä vielä 11 tämän 7 sijaan. 

Saatan saada huomenna vaikka jo valmista näiden suhteen jos vaan saan hyviä ideoita!! Nyt kyllä aikataulu tulee tekemään suuren heiton ja muutoksen. Näiden kuvien tekemiseen olen tulevaisuuteen varannut nelisen viikkoa näin ulkomuistista. Teenkin ne jo nyt ja aikaa menee vain yhdelle viikonlopulle varattu aika.... Eipä tuo mitään, saanpahan aikaa muuhun! Tykkään kovasti näistäkin kuvituksista. Odotan innolla että pian saan nähdä suuren määrän valmiita kuvia ja juttuja vierekkäin ja todella nähdä kuinka kaikki palaset näin ulkomuodoltaan sopivat yhteen.

heihei Intia ja Kuuba


Tosiaan edellisen testipelin aikana päädyin siihen että Intia ja Kuuba jättäytyvt pois pelistä. Näin ollen työn määrä vähenee huomattavasti ja pelistäkin saatiin pari astetta selkeänpi, win-win. Peliin jäi kuitenkin edelleen kahdeksan maata tuotteineen. Erittäin onnellinen olo kun peli muuttuu realistisemmaksi totautettavaksi. 

Pelillisesti Intian ja Kuuban lähtöä voi perustella tuotteiden todennäköisemmällä saatavuudella ja pienemmän pelaajamäärän paremmalla toimivuudella. Tavoitteisiinkin sai näin myös selkeyttä. Ja kuvataidediplomia miettien myös sillä että aika riittää paremmin kaikkeen muuhun ja aikaa jää myös viimeistelyyn. 

Tosiaan, heihei Intia, Kuuba, mausteet ja sikarit!

torstai 17. lokakuuta 2013

heihei 120 korttia


Testipeli päättyi hyvin nopeasti jo kymmenennen kierroksen aikana Brasilian voittoon (5050). Etelä-Afrikka toisena (3950), Neuvostoliitto kolmantena (3340) ja Kuuba viimeisenä (2760). Testipeli oli todellakin erittäin onnistunut ja mielenkiintoinen. Paljon juttuja selkeästi toimii.

Pelin aikana tuli kuitenkin yhteensä heitettyä kaikki kuvassa näkyvät 120 korttia roskiin. Hups, sinne meni. Tilalle taisi tulla 24 uutta korttia....... ja unohdin itseasiassa laskea vielä muutomat tuotekortit, yhteensä kaikenkaikkiaan roskiin taisikin mennä 160 korttia?! Pikkujuttu.

Pelaajien määrät saatiin vakiinnutettua 4-5 ja tehtaiden määrä jokaiselle maalle kahteen (+lisäosiin). Mitähän vielä. Huomenna lisää.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Testipelinä


Testipeliä, epätoivoa ja riemua. Juuri nyt on kymmenes kierros peliä menossa, tosin pidetään taukoa kun pelikumppani (tyhjästä tuolistakin päätellen) lähti isäni kanssa heittämään lättyä. Näin kymmenennen kierroksen ollessa kesken, alkaa jo pelin loppu häämöttää noin rahasummia miettien. Itse pelaan nyt Kuubaa (2560) ja Etelä-Afrikkaa (2450) ja pelikaverini Neuvostoliittoa (2240) ja Brasiliaa (4650). Peli loppuu kun 5000 tulee täyteen. Ainakin Etelä-Afrikka kerkeää vielä hiukan nousemaan ennen pelin loppua, mutta Brasilia on lähestulkoon varma voittaja. Kirjottelen tuloksen muistiin ja julkaisen sen vielä täällä. Loppusummaan tulevat vaikuttamaan myös toimivat tehtaat jne joten kaikki ei toimi ihan suoraan kattomalla. 

Pelaaminen on ollut uuvuttavaa, masentavaa, antoisaa ja jopa ihanaa. Vähitellen ymmärtää mikä on järkevää ja mikä ei, mitä puuttuu ja mitä on liikaa. Peruspakkaan täytyy keksiä lisää KIVOJA kortteja ja kierroskortteja ei ole tarpeeksi. Tarvitaanko niitä edes? En halua luopua niistä kuvituksen takia, mutta tarvitseeko peli niitä?Alkuviikosta hylkäsin ajatuksen jo erityiskyvyistä ja siihen päätökseen olen erittäin tyytyväinen. Ylipäätään peli selkiytyy. 

Turkasen hidasta tämä pelaaminen on vain! Pelasimme useamman tunnin eilen ja jatkoimme tänäänkin pidemmän aikaa, ollaan taas tauolla. Vielä pelataan varmaan puolisen tuntia? Peliä nopeuttaa kun saadaan pelisuojat ja kunnolliset pelikortit; varsinkin tuotekortit. Haaveilen tehtaista ja ne meinasinkin toteuttaa loppuun asti lauantaina tai sunnuntaina. Pelirasiat valmistuvat sen jälkeen. Rahatkin voisi vaan tehdä kun tämän testin perusteella ymmärtää minkä kokoista rahaa tullaan tarvitsemaan. Näin kahdestaan pelatessa ei jaksettu puljata rahasilpun kanssa vaan yksinkertaisesti päädyimme merkitesemään rahan liikkumisen paperille. 

Uutta kivaa peliin toi velan ottaminen ja antaminen, fiksu ja kiva keksintö, joka luo mukavia suhteita maiden välille. Kauppojen ehdotkin ovat hyvin vapaat, suosin kovasti ehtoa "et saa tuhota tehtaitani ennen seuraavaa tuottokierrosta". Näillä mennään. Mukavaa oli myös huomata että peli toimii, siis noin pelillisesti. Tuotteita tulee mukavasti käyttöön, tavoitteet eivät ole liian mahdottomia, millään tuotteella ei ole ylivoimaa ja että tehtaita kannattaa rakentaa. Hyvä olo ainakin hetken! 

Haluan ainakin yhden kappaleen tekstiä uhrata korostamaan "pelin ohjaajan" roolia. Tämä on siis henkilö, joka pelaa kierroksen ensimmäisenä. Hän kääntää uuden kierroskortin esille, huolehtii tuotekierrosten laskemisesta ja tuotteiden peliin tulosta. Hänen tehtävä on omalla laillaan rytmittää peliä ja huolehtia missä ollaan menossa. Henkilö, joka on tavallinen pelaaja, mutta joka onnistuu tekemään pelaamisesta mielekästä.

lauantai 12. lokakuuta 2013

2//viikkoraportti

Iso läjä kortteja, tuotekorttien kuvitus on kaiken kaikkiaan valmis. Ongelmia on ratkottu ja palasiakin loksahtelee paikoilleen. Pelilaatikoiden kannet on leikattu ja osaa vähän luonnosteltukin. Jokohan sitä härkää uskaltaisi ottaa sarvista ja ylittää itse itselleen tekemät vaikeudet; se on ensi viikon tavoite. Ensi viikon tavoite on myös pelata ainakin yksi onnistunut testipeli. Mitähän muuta vielä?

Tuotekortit valmistuivat puolin ja toisin. Niiden inspiraatio lähti jo aikoja sitten lehdestä leikkaamista sanoista ja kenkälaatikosta löytyneestä paperista. Kuvat syntyivät yllättävän kivuttomasti suoraan stabiloilla ja tusseilla piirtäen. Vastaavia kuvia voi löytää miun kouluvihkoista aina ala-asteelta alkaen. Osa kuvituksista tuotti päänvaivaa, kuten tietotaito ja työvoima. Mutta pidän kaikenkaikkiaan lopputuloksesta. Vielä loppuvaiheessa koko peliin tulevat värikoodaukset paikoilleen ja avot! 

Ajankäyttösuunnitelma sanoo:
(viikko 42) Tehtaiden ja rahojen tekeminen. Pelisuojien kansia. Tuotteiden suunnittelu. Portfolio.

Tein:
(viikko 41) Pelisuojien (10kpl) pohjien valmistaminen. (Pelisuojien kansien luonnostelu, kesken)
(viikko 42) Portfolio
(viikko 43) Tuotekorttien kuvat valmiiksi.

Yliviivatut asiat ovat valmistuneet jo etukäteen.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Tuotekortit


Pelissä on siis mukana 10 maata, jotka kaikki tuottavat eri tuotetta. Ne maat jotka eivät ole pelaajien käytössä ovat silti pelissä mukana tuotteiden kautta. Nämä tuotteet tulevat tietyillä säännöillä peliin vähitellen. Pelaajien käytössä olevien maiden tuotteet tulevat peliin palaajan toivomalla tahdilla riippuen tehtaista ja tuotantokierroksista. Tuotekorttien tuotteet toimivat kauppatavarana ja niillä ainakin tähän mennessä on käyty enemmän vaihtokauppaa kuin rahan kanssa ostamista. 

Tuotekorttien kuvat ovat nyt valmiit omalla laillaan. Niihin tulee varmaankin vielä värikoodausta ja skannaan ne koneelle kunnolla ja muokkaan niistä alkuparäisen näköiset (likaisen harmaat taustat saa sanoa heippa). Myöskin fontit ja tekstien paikat muuttuvat, nyt ne ovat lähinnä vain esimerkkiä antamassa. Nämä asiat ovat kuitenkin viimeistelyä ja niitä asioita joilla sidon kaikki pelin osat ulkomuodollisesti yhteen. Siispä maltan mieleni vielä hetken. 

Tänään on syntynyt runsaasti tavoitekortteja ja niitäkin on seuraavaan testipeliin jo tarpeeksi. Peruskorttejakin on muutoma jo lisää. Seuraavaksi kai yritän miettiä kierroskortteja joiden tekeminen on osoittautunut vaikeammaksi kuin mikään muun tähän mennessä. Yhtä vaikeaa taitaa olla erityiskykyjen luominen. Huh! Onneksi seuraava testipeli on jo nurkan takana!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Pelikorttien taustoja! 2/2

En kuitenkaan malttanut odottaa kaikkien tuotekorttien valmistumista. Tässä on siis viimeinen ja neljäs korttipakan tausta. Tuotekortit ovat luonteeltaan hyvin erilaisia kuin muut, joten kuvituskin on hyvin erilainen. Teksti osuu täysin nappiin pelin idean kannalta ja yhistettynä vanhaan kenkälaatikon paperiin on lopputulos mainio. Mukavaa 3ulotteista henkeä. 

Tuotekorteista on tällä hetkellä 9/10 valmiita, niihin tulee vielä vain tietokoneella lisätty teksti (joka on vähän auki) ja varmaan vähän jotain koristetta, kai. Haluaisin niistä kovasti valmiita ennen viikonloppua. Muutenkin voi olla että kirjoittelen tämän viikon raportin ja lauantaina aamupäivällä ja seuraava postaus tuleekin testipelistä. Vaihtelua arkeen!

Tänään teen huimasti lisää tavottaita kunhan tästä tietokoneelta joudan ja sen jälkeen vielä muutomia peruskortteja. Aikaa menee ihan tolkuttomasti tuon paperisilppuversion tekemiseen, mutta pakko on uhrata aikaa ideoinnille ja testaukselle. Huomasin tänään ISOJA aukkoja itse pelissä, joita en ole yhtään muistanut miettiä, noh, ensiviikolla ratkotaan niitä.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pelikorttien taustoja! 1.5/2 //viikkoraportti


HUIHUIHUI! Siinä ne ensimmäiset 3/4 ovat, neljäs on vielä matkan varrella mietintämyssyssä. Vasemmalta oikealle taustat kuuluvat kierrospakkaan, peruskortteihin ja tavotteisiin. Neljäs kuuluu tuotteisiin ja se on kooltaan pienempi ja tyyliltään ehkä kollaasi? Hmm. Aikaa säästäekseni tein hyvät luonnokset ja sen jälkeen panoin luonnosten avulla eräänlaiset ääriviivat vesivärin pohjalle. 

//Edellisestä on noin tunti. Sillä välin yht'äkkiä päädyinkin tekemään myös tuote-kortin. Se on hyvin erilainen mutta pidän siitä. Kun tuotteiden kuvat (10kpl) ovat valmiita julkaisen sen blogissa.
-nyt siihen portfolioon tulevaan tekstiin.

Todellisuus iski vasten kasvoja ja kovaa. Vaikka tämä on vasta ensimmäinen viikko rupesin epäilemään riittääkö aika ja hyvin epävarmana mietin mistä kuvataiteellisesta osiosta alottaisin. Yksittäisten korttien kuvitus kuulostaa vielä kovin kaukaiselle, jumituin pelilaatikoita miettiessäni ja sormi meinasi mennä suuhun. Sitten muistin jo kauan sitten ajatuksen tasolla suunnittelemani korttipakkojen taustat. Peli pyörii niin vahvasti rahan ympärillä että olisi luonnollista niiden olevan todella esillä. Yhteiskuntaopin tunnilla opin että Euro, Dollari ja Yeni ovat eniten käytettyjä rahayksiköitä, joten niistä inspiroituneena apinoin vesiväreillä (vesiliukoisia värikyniä hyödyntäen) nämä kolme hyvin erilaista, mutta samaa paria olevaa kuvaa. Neljäs kuva on hyvin paljon yksinkertaisempi ja koottu laatikoistani löytyneistä kuvista. Se on täysin eriparia edellisten kanssa, mutta omalla laillaan se sopii muuten joukkoon kirjavaan.  Pelillisesti tällä viikolla olen tasapainottanut ja luonut läjän uusia kortteja ja ratkaissut aiemmin löydettyjä ongelmia. 

Ajankäyttösuunnitelma sanoo: 
(viikko 41) Pelisuojien (10kpl) pohjien valmistaminen. Pankin pohja. Pelisuojien kansien luonnostelu. Portfolio.

Tein: 
(viikko 42) Tuotteiden suunnittelu. Pelisuojien kansia (leikkaus). 
(viikko 43) Pelikorttien taustat (4kpl). Tuotekorttien kuvat (vielä kesken).

Ensi viikolla paremmin?

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pelikorttien taustoja! 1/2


Tänään olen ahkeroinut urakalla kuvitusten parissa, hyvä mieli. Ensin luonnostelin 3/4 korttipakan taustoista ja nyt sain äsken viimeisteltyä niitä valmiiksi asti kaksi. Huomenna vielä kolmas ja hiukan eriparia oleva neljäs! Huikean hyvä mieli kun sen urakan saan valmiiksi ja vihdoin viimein kädessä on jotain konkreettista ja täysin valmista. Ainakin ensimmäiseen kahteen olen hyvin tyytyväinen. 

Huomenna on muutenkin ensimmäisen viikkoraportin aika jolloin kertaan kaikki mitä olen saanut valmiiksi ja kirjoitan sen muistiin portfoliota varten. Sunnuntaisin ilmestyvät tekstit ovat siis suoraan portfolioon tulevia juttuja. Silloin myös 'viralliset' inspiraatio-selitykset ja kaikki muu pohdinta.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Paniikki part uno


Tämä viikko on virallisesti ensimmäinen jolloin voin tehdä peliä ulkoasulliselta kannalta ja jo nyt ymmärrän ettei aika tule riittämään. Jostakin pitää karsia NYT. En vain tiedä mistä, kun en tiedä edes mistä aloittaa. Pakko saada jotain kongreettista paperille tai alkaa hysteerinen panikointi. Ei muuta tänään.

torstai 3. lokakuuta 2013

Tavoite-kortteja tuutin täydeltä.


Syyslomalla eli viikon kuluttua pääsen seuraavan kerran pelaamaan paten testiversiota seuran kera. Hui. Sitä ennen pitäisi saada tietyt asiat valmiiksi joista jo viimeeksi pelatessa keskusteltiin ja huomattiin puutteet. Tämän päivän askare; tuplaa tavoite-korttien määrä. Kahdestakymmenestä pitää saada neljäkymmentä, jokaisen kuuluu olla vielä erilainen ja korttien tasapainossa. Mahdoton tehtävä, vasta pelatessa voi löytää todellisen tasapainon. Testipeliä testipelien perään. 

Tämä askare vie tämän ja varmaankin vielä huomisenkin päivän. Sen jälkeen kehittelen tavallisia pelikortteja. Kaikista puuttuu edelleen kuvitus, vaikkakin kaikkien korttien takapuoli onkin jo ajatuksen tasolla hyvin selkeästi suunniteltuna. Tuotekorttien kuvitus on myöskin jo suhteellisen selkeästi mielessä. Ylipäätään ulkoasullisesti kortit ovat jo selkeitä ajatuksen tasolla. Mutta sen kaiken saaminen paperille on aikamoinen urakka!